tiistai 17. tammikuuta 2017

Harjoitusta itse kullekin

Kaikissa meissä on vikoja. Aina. Joskus niistä on pelkkää haittaa, kun taas joskus niista voi tietyissä tilanteissa, tai tietyille henkilöille olla hyötyäkin. Myös minussa on vikani. Ja Huimassa. Kuten ehkä jotkut muistavatkin, kirjoiti Huikun ongelmista täällä. Huiman ärähtely on tosiaankin vähentynyt, ja elätten jo toivoa siitä, että se lopettaisi sen kokonaan. Jos koiran pyynnön ottaa huomioon ja sitä noudattaa, näitä ärähdyksiä ei toivottavasti pääse käymään, ja Huimasta voi vielä tullakin edes jonkinlainen "jokapaikanhöylä".




Omia ongelmiani en tässä rupea selostamaan, mutta tähän Huima-asiaan liittyen, aion pitää itselleni "stressaamattomuuskurssin". Olen nimittäin huomannut, että stressaan tästä ärähtelyjutusta ihan liikaa. Koirahan aistii ihmisen mielialan. Ylensä tämä menee jopa siihen, että itse yritän vältellä kaikkia mahdollisia vieraita, yms. Tiedän kyllä jossain sisimmäsäni, että Huima osaa. Se osaa hoitaa asiat itse. Aina se tapa ei vain ole oikea. Isäni on käynyt paloasemalla niin, että Huima on ollut mukana. Se on vapaana paloasemalla, siellä ihmisten joukossa. Se on kuulemma ärähdellyt joillekin, mutta aikuiset siellä ymmärtävät, ettei koiraa pidä mennä sorkkimaan, jos se ei halua. Isä kertoi, että Huimasta on tullut useimpien tyyppien kanssa ihan ylimpiä ystävyksiä. Oikeastaan havahduin tähän stressaamisjutun turhuuteen vasta silloin, kun kuulin tästä, ja ajattelin, etten IKINÄ olisi itse päästänyt Huimaa sinne vapaana. (Ei Huima siellä tietenkään ole tuntien, koulutusten, yms. aikana, ja isä tuntee kaikki palokunnan henkilöt)




Vieraiden kanssa Huima aina vähän jännittyy, sille olisi hyvä osata rentoutua. Sitten on aina vaihtoehto viedä se eri huoneeseen rauhoittumaan, mutta se taas on Huimalle itselleen "rangaistus", koska se ei kuitenkaan halua tulla eristetyiksi muista.



Nyt alkaa siis itselleni stressaamattomuuskurssi. Välittömästi, koska tämä on täysin turhaa. Huimaa sitten vaan edelleen siedätetään siihen, että "kaikkien kanssa ei tarvitse olla kavereita, mutta silti pitää tulla toimeen". Olen pahoillani, että postaus kertoo lähinnä itsestäni, mutta nämä ajatukset, joiden kanssa taas painin koko illan, pitää sada purettua tänne. Me olemmekin huomenna menossa viikottaiseen näyttelytreeniin, sieltä EHKÄ pientä postausta.

Tällaista sitten tänään. Mitä te stressaatte/"pelkäättee" koirissanne?

4 kommenttia:

  1. Voi Silja... <3 En nyt ala tähän kommenttiin pidempää tsemppisanoja latelemaan, kuitenkin hoin niitä koko päivän koulussa. Sanon silti: Tsemppiä, "ongelman tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti ratkaisua. ;D"! Itse stressaan lähinnä Doriksen kanssa tilanteita, joissa pitäisi käyttäytyä absoluuttisen täydellisesti, eikä käydä pussailemassa jokaista vastaantulijaa. Sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä, että millä tuulella eläin on. Nyt luotto kehiin, ja stressaamattomuuskurssi käyntiin. Te ootte mennyt jo tuon asian kanssa niin törkeän paljon eteenpäin, että ei missään nimessä ole mahdottomuus päästä ohi koko ongelmasta! Nonni. Mä tiesin että ei olis pitänyt alkaa kirjoittamaan, nyt tästä tuli romaani. Ihan sama. Tunnelin päässä ON valoa! :)

    VastaaPoista
  2. Mitäköhän mieltä huikku on nyt musta, kun mullehan se on kaksi kertaa ärähtänyt😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu ettei Huima ota enää uusia "uhreja", siltä se on ainakin vaikuttanut, vanhat se varmaan muistaa :( Osaa se kuitenkin varmasti käyttäytyä, jos siihen ei kiinnitä huomiota (enkä itse stresaa) ja saattaa joskus kokonaan unohtaakin... Toivotaan ainakin niin :)

      Poista