Leireilyä

Tänään, noin seitsemän tuntia sitten, rantauduttiin tuolta vesisateesta kotiin, ja ai että, kun sitä on sekä koira, että ohjaaja ihan puhki. Leiri meni hyvin, nyt sitä vasta tajusi, miten taitavampi koirakko me oikeasti ollaan, kuin vuosi sitten. Kuvia on vähän, koska aikaa tai resursseja kuvailuun ei oikeastaan treeneissä ollut, vaikka kamera olikin mukana. Joitakin räpsyjä huoneesta, sekä ihan lopun kyydin odotteluista on.

"Öh... Antaisitko mullekin turkinpippuria...?"

Rakkini ensimmäisen päivän jälkeen...

Alkuun oli sellaisia ihan perushelppoja harjoituksia, kuten luopumista, kontaktia, sekä rauhoittumista. Nuo menivät ihan niin hyvin kuin oletinkin. Rauhoittumiseen vaaditaan Huiman kanssa aikaa, jotta se kamala meteli, vinkuminen ja ulisemin loppuisi.

Perinteinen leirisää... Vettä sataa, kuin saavista kaatamalla... Tämä on osasyy kuvien puutteeseen...

Seuraavana treeninä oli kolmessa eri ryhmässä, meillä ensin agilityä, sen jälkeen jh-treeniä, ja vielä naksuttimen avulla hajuerottelua. Agility sujui paaaaljon paremmin kuin viime vuonna, joka saattoi myös johtua siitä, ettei Huima ollut nyt ehtinyt väsyä. Puomi oli madallettu, jolloin Huimakin uskalsi tulla siihen. Kokeilimme lisäksi putkea (on kyllä aiemmin tuttu), keppejä, sekä hyppyä (tuttu :D). Kaikki menivät ihan hyvin. Seuraavana menimme junior handler-harjoitukseen, joka ei meillä mennyt ihan nappiin, koska maassa oli niin paljon kiinnostavia hajuja, että rakas koiraseni kulki koko ajan pää maassa... Viimeisenä oli nose work-harjoitus, jossa naksuttimen avilla opetettiin koiraa tökkäämään purkkia, jonka jälkeen oikeaa kahdesta purkista, sitä, jossa oli kanelin hajua. Sekin meni mielestäni hyvin, ottaen huomioon, että meidän naksutin on ollut koko kesän hukassa... Pitäis vissiin ostaa uusi, sillä tota, sekä ihan kaikkea muutakin naksuttimella ois niiiin kiva tehdä enemmänkin...

Päivän viimeisenä tehtävänä oli houkutusrata... Siis voitteko kuvitella, nameja ja leluja, joiden ohi pitää juosta kun kutsutaan! Ja mehän ollaan sitä Huiman kanssa treenattu... :/ Mutta nyt oli niin hyvää ruokaa, että ensimmäisellä kerralla herraseni jäi syömään muutamat namit, ennen kuin tuli... Toisella kerralla älysin ottaa sen vinkulelun (siis toisen niistä, mitkä mulla oli mukana, nimim. Huima ei ikinä vingu...), jolloin Huiman aika oli vain neljä sekunin sadasosaa hitaampi kuin Doriksen (Pistän lyhyempien jalkojen piikkiin... ;D), ja koko kisan toiseksi nopein.

Yö meni hyvin. Meillä oli mukana sellainen kompostihäkki, joka pistettiin aidaksi huoneen keskelle, niin, että Huimalla ja Doriksella oli molemmilla oma puoli huoneesta, eikä kummankaan tarvinnut kärsiä häkistä. Huoneessa koirat olivat ihan nätisti ruokailuajat, lukuun ottamatta yhtä pientä karkaamista XD

Seuraavana päivänä meillä oli doboilua, koiratanssia, sekä kosketuskeppitreeniä. Olimme ensi dobossa, jossa aluksi käytiin läpi koiran alku- ja loppuverkkailua, ja sen jälkeen doboa. Kokeilimme tassujen laiitamista puolipallon ja "lörpän", siis tasapainotyynyn päälle, ja tuo oli kyllä todella kivaa! Huimakin selvästi tykkäsi :) Seuraavaksi oli koiratanssin vuoro. Kokeilimme samoja liikkeitä, kuin viime vuonnakin, mutta pidin myös vähän taukoa tässä kohtaa, sillä Huimis alkoi jo väsyä. Meitä opettamassa olivat taitava koiratanssikaksikko Nadja Böckerman ja Flow. Sitten oli vielä koskettuskeppiharjoittelua, joka ei mennyt erityisen hyvin, joten annoin Huiman siinäkin levätä pätkiä. Loppua kohden koira kuitenkin hiffasi, että kepin päätä koskettamalla saa namin.

Nää kuvat ei oo erityisen edustavia, Huima seisoi fiksummin, ja mulla oli hupparin hihat käärittyinä... c) Auli Kiminki

Me ei sit saatu ruusuketta houkutuksesta... :( Sehän siinä on tärkeintä :D

Lopuksi oli vielä leikkimielinen match sow, jossa oli kolme ryhmää, joiden voittajat pääsivät BIS-kehään. Ajattelin aluksi, ettei meillä ole mahdollisuutta voittaa, koska meidän ryhmässä vaikutti olevan kokeneita koiria, sekä ohjaajia. Voitimme kuitenkin sen ryhmän, ja pääsimme BIS-kehään. Voitimme BIS:inkin, mikä tuomari Erjan (joka siis on seurannut Huiman ja mun näyttelytouhua ihan alusta asti) mukaan johtuin erityisesti siitä, että hän tiesi, miten paljon Huima oli kehittynyt siitä, kun sen hampaita ei saanut katsoa turvallisesti, saati sitten kopeloida muuta kroppaa. Silloin joskus Huima ei myökään antanut miestuomarin tulla lähellekään, kun taas nykyään niissä ei ole mitään ongelmaa. Ollaan me varmaan sitten kehitytty <3

Nyt Huima on nukkunut kuin tukki koko illan. Toivotaan, että jaksaa huomenna lähteä edes lenkille... Saatoin myös vahingossa luvata Anskulle, että me tullaan Huiman kanssa viralliseen junior handleriin vielä tänä vuonna...

Koetteko te kehittyneenne koiran kanssa ihan erityisesti jossakin asiassa vaikkapa viimeisen vuoden sisään?