torstai 29. kesäkuuta 2017

Blogiarvostelut #1

Moikka! Nyt olisi sellainen pienimuotoinen inspis jotakin saada tehtyä niiden linkattujen blogien eteen. Ajattelin siis aloittaa "arvostelun" tänään. Ihan ensimmäisena haluaisin kyllä kiittää kaikkia ihania, jotka ovat bloginsa jaksaneet linkata, en totisesti uskonut, että niitä tulisi noin paljon. Linkkauksia tuli siis yhteensä kahdeksan, joista neljä oli minulle ennestään vieraita blogeja, ja minun vastaukseni mukaan lukien tämä ylittää koko tämän blogin, sekä minun blogihistoriani suurimmat kommenttimäärät reilusti! Kiitos paljon <3 Esittelen tässä nyt puolet blogeista, ja sitten kun ehdin, niin esittelen loput. Elikkä siis 4 ja 4. Arvostelen blogit sillä tavalla, että annan kolmesta mielestäni blogin tärkeimmästä asiasta, ulkoasusta, kuvista, sekä tekstistä kouluarvosanat, joista sitten lasken keskiarvot. Arvostelen blogit kommenttien järjestyksen mukaan, en mitenkään paremmuusjärjestyksessä :) Elikkäs, aloitetaan sitten:





Blogi sekarotuisesta harrastuskoirasta. Arjen lisäksi valokuvausta, tokoa, agia ja muuta!

Aloitetaas ulkoasusta. Yllä on kuva. Mielestäni banneri on erittäin kiva, tosin teksti on hiukan "tylsä". Mielestäni blogilla voisi olla jokin muu nimi, kuin koiran kutsumanimi (olen kyllä paraskin puhumaan, mutta silti...) Ulkoasu on muuten tosi kiva, ja kuvat ononnistuneesti rajattu.
 9,5

Seuraavana kuvat. Kuvat ovat tässä blogissa hienoja, ja postaukset ovat usein kuvapainotteisia, joista minä en ole mikään sanomaan. Usein kuvat ovat myös sellaisia "räpsyjä", mutta se ei haittaa, kun ne kuitenkin ovat ihan hyvälaatuisia. Enkä ole seuraillut tätä blogia kauaa, joten en yleistä. Jotkin kuvat kaipaavat hiukan lisää laatua, mutta kokemuksesta tiedän, ettei maisemakuvien värejä vain VOI saada tallennettua, niinkuin ne oikeasti ovat, ja että tästä voi syyttä ainakin 99% bloggeria (en nyt muutenkaan kuvaajaa syyttäisi XD).
9,75

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, teksti. Tekstistä sanon sen verran, että sitä voisi olla enemmän, mutta itselleni voisi kyllä sanoa saman. Kielioppivirheitäkin löytyy, muttei mitenkään silmiinpistävää määrää. Teksti on laadukasta, ja mielestäni sitä on ihan "riittävän" paljon. Kaipaisin parempia esittelysivuja.
 9

Keskiarvo: ~9,5(arvioin vähän yläkanttiin, jos ei tule tarkkaa kouluarvosanaa)




Unelmien aikaa

 Unelmien Aikaa kertoo 16-vuotiaan tytön suurimman unelman eli hevosharrastuksen aloittamisen toteutumisesta.

Aloitetaanpa jälleen siitä ulkoasusta. Blogin uusi ulkoasu on erittäin kiva, tykkään. Aiemmatkin ulkoasut ovat olleet tosi kivoja. Enpä keksi melkein mitään negatiivista tästä.
9,75

Kuvat ovat tässä blogissa aivan mahtavia. Blogin pitäjä on todella taitava valokuvaaja. Kuvia on paljon, ja ne ovat lähes aina hyvälaatuisia. Näistäkään ei juuri löydy mitään valittamista...
10

Ja sitten se teksti. Hehkutus jatkuu. Tätä blogia olen oikeastaan seuraillut jo vuoden verran, ja tiedän tarkalleen, kuinka kirjoittaja on edennyt niin ratsastajan, kuin hevosihmisenäkin. Kirjoittamisessa  ei ole niin suurta etenemistä tapahtunut, mutta niinhän sitä sanotaan, että täydellistä on vaikea parantaa... Varmasti suosikkipostaukseni on Seikkailu satumetsässä, siinä mielettömän hieno teksti, ja mielettömän hienot kuvat yhdessä luovat mielettämän hienon postauksen :)
10,25
(Se, joka nyt valittaa, ettei 10+ ole kouluarvosana, niin siinähän valittaa. Minusta tämä teksti on kymppi plussa arvoinen!)

Keskiarvo: 10




Kauttaaltaan karkea 

Blogin päätähtenä on viisivuotias cairnterrieri Kerttu. Juttua tulee pääasiassa arkikuulumisista, retkeilystä ja harrastuksista rally-tokon, nose workin sekä mejän parissa :-)

Ulkoasu tässä blogissa on siisti ja todella hyvin toteutettu. Banneri on hieno ja tarkasti tehty. Esittelysivut ovat selkeästi esillä. Mielestäni tausta voisi olla hiukan tummempi, ja banneriin paremmin sopiva.
9,5

Kuvat ovat myöskin hienoja. Ne ovat hyvälaatuisia, ja niitä on paljon. Postaukset ovat muutenkin sopivan pitkiä. En oikein keksi mitään "parannusehdotuksia" tähän. Hienoja kuvia on!
9,5

Ja teksti on myös laadukasta. Sitä on paljon, eikä kielioppivirheitä juurikaan ole. Mielestäni teksti on tämän blogin vahvuus. Kuvien ja tekstin ansiosta postaukset ovat pitkiä (Sherlock...).
9

Keskiarvo: ~9,5




Karina Drew

Heppablogi, jota kirjoittaa -04 syntynyt maailmanpelastaja, kasvissyöjähippi ja luodinkestävä hevostyttö, ja päätähden virkaa toimittaa ylläpidossa oleva 18-vuotias ex-ravuritamma Caro. Caron kanssa mennään vähän vähemmän tosissaan esteitä ja koulua, maastoillaan paljon ja humputellaan ilman varusteita. Blogista löytyyy juttua laidasta laitaan, mutta jokaisessa postauksessa on yleensä reilusti järjestelmäkameralaatuisia kuvia. Tervetuloa mukaan!

Ulkoasu on todella kiva, Ansku on nyt selvästi "hiffannut" sen homman. Tykkään! Ansku on se, joka nuo minunkin ulkoasuni aina väkertää, kun olen tehnyt jonkun "kamalan mokan" XD Kiitos Anskulle siitä... Caro-blogin tausta on tosi yksinkertainen, mutta se toimii. Sivujen linkit ovat tosi kivasti tekstin alla.
9,75

Kuvista on paha sanoa, sillä hyvi usein ainakin ratsastuskuvat ovat meikäläisen käsialaa. Harmillisen usein kuitenkin blogger muuttaa kuvat huonolaatuisiksi... Kuvia kuitenkin on ylensä paljon, ja ne on otettu järkkärillä.
9,75

Teksti, kuten Anskun kirjoittamasta "lyhyestä esittelystä" huomaa, on hyvälaatuista. Sitä kuitenkin voisi olla enemmänkin, vaikka en edelleenkään ole mikään sanomaan. Näistä teksteistä puuttuu ne yleisimmät kielioppivirheet, ja me olemmekin Anskun kanssa todellisia kielioppipoliiseja. Teksti on mielenkiintoista, ja sitä jaksaa lukea.
9,75

Keskiarvo: 9,75

Jepulis. On aika "lepsu" näitten kanssa, mutta eiköhän se käy. Toisen osan yritän tehdä rally-epiksien jälkeen, jotka siis ovat JO 1.7... Mitäs tykkäsitte?

4 kommenttia:

  1. Apua, kiitos kivasta arvostelusta, pisti hymyn huulille! <3

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva arvostelu, kiitti :) Ehkä tän myötä innostun postaamaan vähän aktiivisemmin :D

    VastaaPoista