perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kameraton?

Ehei, ei enää :) (Ennen kuin teet mitään, käypä osallistumassa linkkaa blogisi-postaukseen, täällä!!) Tänään, 9.6, sain kuulla parhaan uutisen pitkään aikaan. Joku saattaa muistaa kameran, jonka onnistuin rikkomaan vähän aikaa sitten. Olen jo pidemmän aikaa pyydellyt isää lähettämään sen sinne kustannusarvioon, mutta se on vähän jäänyt. Tänään kuitenkin tapahtui sellainen juttu, että isä rupesi katsomaan kameraa, lähettääkseen sen sinne. Selivispä kuitenkin niin, että se kohta, jonka luulin kuuluvan kameran runkoon, joka oli kiinni objektiivissa, kuuluikin objektiiviin, ja oli vain haljennut siitä irti.


Onnellinen tyttö ja likainen objektiivin linssi <3









Kai mun muuten pitäis laittaa vesileimoja kuviini? Näyttäishän se hienommalta... Mut siinä on liian iso homma. Joo. Se halpa zuumiobjektiivi on nyt siis rikki (Käykää katsomassa kuvauskalusto-postaus täältä!), mutta me pärjätään, toivottavasti, sillä hyvällä macrolla, ainakin jonkin aikaa.

Mutta Huikku oli tänään leikkimässä Jukan kanssa. Jukka on sekarotuinen Bulgariasta pelastettu uros, joka oli alkuun todella laiha, arka ja ontui jalkaansa, jäätyään katukoirana auton alle. Jukka on kuitenkin asunut tätini luona jo muutaman vuoden, ja hänestä on kuoriutunut oikein hieno koira. Kuvat ovat peräisin tältä päivältä.

Jukkis <3


Kerätään kaikki punkit vaan!



Jukka sanoo: "Sitä lampea on ihan turha lähteä kiertämään, kun voi mennä läpikin!"






Meidän Ahvenanmaan reissu onkin jo viikon päästä... Mitä mieltä te olette siitä, että huonoissa oloissa eläviä kulkukoiria pelastetaan, ja annetaan hyviin koteihin?

2 kommenttia:

  1. Apuah, kaks viikkoa ilman pöhköä Siljaa ja sen pöhköä koiraa, en kestä!!! Ja kysymys on tyhmä, totta kai jokainen koira ansaitsee hyvän ja rakastavan kodin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tulee ikävä... Ja joo, onhan se ihan tyhmä kysymys, varsinkin, kun sen noin muotoilee :)

      Poista