maanantai 2. tammikuuta 2017

2016

Vuosi 2016 kului nopeasti. Niin että hujahti! 2017 odottaa! Mutta hei, nyt katse menneeseen. Teen tähän tällaisen nopean katsauspostauksen vielä viime vuode suuriin, ja pieniin kohokohtiin. Alkuvuodesta en muista mitään erikoista, paitsi sen, että aloitimme Anskun kanssa ratsastuksen Riitin tallilla.


Täytin maaliskuussa 12. Pidin synttärit pienelle porukalle Sydänkaviossa.



 Keväälläkään ei sinänsä tapahtunut mitään erikoista. Huima täytti 20.5. 2 vuotta.

Kepparitallillamme meni viidenkymmenen kepparin raja rikki :)

Talviturkin kävimme heittämässä toukokuussa (harvinaisen myöhään, meidän mittakaavassa...) Väänteenjoella
Kesä oli aikamoista aikaa ratsastukisojen suhteen, edellisiin vuosiini verrattuna, sillä tämä oli ensimmäin oikea kisakauteni!
Tyytyväinen tyttö odottelemassa ratsunsa kanssa ensimmäisten kunnon kisojen rataa :)

Ensimmäise koulukisat, ja samalla ensimmäiset L-URa:n kisat.

Näissä kisoissa ratsastin myös itse, mutta siitä ei ole kuvia. Tämän jälkeen ja tätä ennen oli parit kisat, ja kävin tänä vuonna yhteensä kuudet (?) kisat.


 Kauden paras sijoitus oli se, kun tulin Beautylla (ensimmäisessä kuvassa) toiseksi koulukisoissa. (meillä oli samat prosentit kuin voittajalla, mutta jäimme puolen alapisteen verran kakkosiksi...)
L-URa:n minijunnuissa tulin samalla ponilla 40-cm luokassa kolmanneksi (ei siis luokkasijoitusta, mutta minijunnusijoitus), ja yksissä kisoissa tulin viidenneksi 60-cm luokassa Leksalla.

Kävimme myös kesän aikana koeratsastamassa yhden Kiltsu-nimisen suokin, joka olisi saattanut tulla meille ylläpitoon kesäksi.
Kiltsu <3


Kesällä myös kävimme Kolilla, siitä ei paljoa muuta sanottavaa ole...
...paitsi se, että sieltä mukaamme tarttui eräs elämämme täysin mullistava tapaus, nimittäin...:
ONNI-RYÖKÄLE!<3
 Onnihan siis tuli meille äidin bongattua Kolilta erään kissakasvattajan, (jolla on blogi tässä osoitteessa) ja silloin se oli äidin ja minun sellainen "olispa kiva, mutta ei iskä kyllä suostu"-juttu. Sieltä se sitten kuitenkin vain jotenkin tarttui mukaan...
Tein myös erittäin onnistuneen kuvausreissun Hennolan kotieläinpihalle, näitä kuvia lisää täällä.
Ai niin, päästiinhän me toki lomallekin :)

Kävimme Hiidenlinnassa ja Sisumetsän seikkailupuistossa.

Pidimme Anskun kanssa kesällä perinteisen kepparileirimme
Palataas vielä sinne kevääseen. Nimittäin silloin tapahtui jotakin aika kivaa. Elikkäs... (anteeksi, näitä on kiva laittaa :D)
Meidän ihana hoitoponi Mökö sai ihanan orivarsan, joka kulkee nimellä Little Monster <3 (eli Varsa tai Vauva :D)
Mököllä kävimme myös säännöllisesti.
<3
Alkusyksystä aloitin tämän blogin pitämisen vanhan blogini oltua jo pitkään "tauolla". Syksyllä aloitin sitten kuudennen luokan, ja aloinlenkittää tuttujeni kettuterriereitä Neroa ja Lottaa, muuta mainitsemisen arvoista ei kai ole. Muutamat mätsärit tuli kierrettyä. Aluksi ajattelin että 2016 ei pitänyt sisällään juuri mitään mielenkiintoista, mutta kun nyt tarkemmin ajattelee, varsinkin kesä on ollut hyvinkin tapahtumarikas. Vuonna 2016 tapahtui myös yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Nimittäin Pinkku. Aloin ratsastaa mailman ihanimalla viisivuotiaalla wels-tammalla, Pinkulla. Se on jo vajaan vuoden aikana opettanut minulle hurrjan paljon, ja opettaa varmasti jatkossakin.
Ainoa yhteiskuva meistä! Pinkku "Ja mitä sä luulet sillä härvelillä tekeväs? Etkai sä ammu meitä??"<3
Nämä kuvat tämän vuoden keväältä/viimevuoden syksyltä


Tämä on joulumätsäreistä


P.S. Ulkoasu on ERITTÄIN väliaikainen! Kiitos kaikille, jotka ovat olleet osallisena vuodessa 2016, ja nyt katse tulevaan! (niinkuin Pinkullakin :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti